maanantai 4. helmikuuta 2008
tiistai 29. tammikuuta 2008
UUSIN VIDEO VALMISTUNEE TÄHÄN
COMING SOON NEAR TO YOU!
Oppimispäiväkirja kokeilu:
http://leffaprojekti.blogspot.com/
Oppimispäiväkirja kokeilu:
http://leffaprojekti.blogspot.com/
torstai 17. tammikuuta 2008
Ote päiväkirjasta
Ote päiväkirjasta, elokuvamme prosessipäiväkirjaa...
Aluksi meillä oli vain tunne, ahdistus, jota koimme opiskelujemme painaessa raskaasti harteitamme keskellä pimeintä syksyä. Halusimme lähteä kuvaamaan tätä tunnetta ja välittämään ajatuksiamme lyhyen visuaalisen tykityksen kautta. Teeman tuli löytyä omasta elämästämme, tavallisen ihmisen tavallisesta arjesta - siitähän ne kaikkein parhaatkin elokuva kertovat. Kokonaisuudesta halusimme fragmentaarisen tilkkutäkin, taiteellisen pamfletin, joka haluaa kritisoida elämän hektisyyttä ja opiskelujen liiallista taakkaa. Nuoruuden pitäisi olla elämän parasta aikaa. Milloin sitä siis ehtii alkaa elää?
Aluksi ajattelimme lähteä liikkeelle jostakin sanallisesta - runosta, mietelauseesta tai ajatuksenvirrasta. Ajatus kaatui kuitenkin siihen, ettemme löytäneet sopivaa valmista runoa (olimmeko/oliko eräs ryhmämme jäsen turhan kriittinen asian suhteen) eikä kenenkään runosuoni pulpunnut tarpeeksi vakuuttavasti. Luovuus ei yleensä viihdy stressipesäkkeissä. Päätimme lähteä rakentamaan ahdistusta kuvien avulla ja antaa elokuvan lähteä muotoutumaan visuaalisuuden varassa. Saimme puettua ahdistuksen visuaaliseen muotoon still- kuvilla, jotka samalla pysähdyttävät ja antavat aikaa miettiä ja iskeytyä tajuntaan. Teimme tarkan kuvaussuunnitelman ja otimme kuvat Markon digijärjestelmäkameralla kahden päivän aikana. Kuvaamiseen itseensä ei mennyt niinkään paljon aikaa, mutta käsikirjoituksineen ihan mukavasti kuitenkin. Suunnittelu ja aikataulujen sumpliminen haukkasivat leijonanosan tuotantotiimimme työajasta.
Kun kuvallinen materiaali oli saatu purkkiin lähdimme editoimaan aineistoa. Elokuvamme koostuu 24 kuvasta, jotka pumppaavat samaan tahtiin katsojan tajuntaan. Tämä syke, tasainen rytmisyys oli tarkkaan harkittu. Se kokosi yhteen kuvat, jotka muuten olisivat saattaneet jäädä toisistaan irrallisiksi. Toisena seikkana emme olisi osanneet asettaa kuvia hierarkkiseen järjestykseen ja päätimme antaa kaikkien nousta esiin samalta kronologiselta viivalta.
Pelkkä visuaalisuus ei kuitenkaan riitä, kun kyseessä on elokuva. Niinpä lähdimme etsimään taustalle musiikkia, joka tukisi kuvallista esitystä sitä kuitenkaan haalistamatta. Käyttökelpoisen musiikin löytäminen oli sinänsä erittäin haasteellista, sillä kiemuraiset tekijänoikeuskuviot pelaavat suurta roolia ainakin täällä Suomen maassa. Emme siis uskaltaneet turvautua edes musiikillisesti lahjakkaisiin ystäviimme, sillä jälkikäteenkin on mahdollista vaatia omasta musiikistaan korvausta jos varttuneemmalla iällä liittyy Teostoon. Onnistuimme kuitenkin löytämään Teostovapaata musiikkia, jota sai myös muokata omiin käyttötarkoituksiinsa sopivaksi. Musiikki”taimattiin” / sovitettiin elokuvan rytmiin sopivaksi. Elokuvamme ei kuitenkaan tuntunut kokonaiselta musiikin sovittamisen jälkeen. Mietimme mietelauseen tai vastaavan lisäämistä elokuvan loppuun. Tämä hanke kaatui yllättäen luovuuden puutteeseen. Päädyimme muutaman, vasenta aivopuoliskoamme puhuttelevan, tilastollisen tosiasian esittämiseen.
Tiukat faktat elokuvan lopussa antavat sille viimeisen silauksen ja kokoavan punaisen langan. Ne myös korostavat elokuvamme dokumentaristista otetta ja arkemme raadollista puolta.
Aluksi meillä oli vain tunne, ahdistus, jota koimme opiskelujemme painaessa raskaasti harteitamme keskellä pimeintä syksyä. Halusimme lähteä kuvaamaan tätä tunnetta ja välittämään ajatuksiamme lyhyen visuaalisen tykityksen kautta. Teeman tuli löytyä omasta elämästämme, tavallisen ihmisen tavallisesta arjesta - siitähän ne kaikkein parhaatkin elokuva kertovat. Kokonaisuudesta halusimme fragmentaarisen tilkkutäkin, taiteellisen pamfletin, joka haluaa kritisoida elämän hektisyyttä ja opiskelujen liiallista taakkaa. Nuoruuden pitäisi olla elämän parasta aikaa. Milloin sitä siis ehtii alkaa elää?
Aluksi ajattelimme lähteä liikkeelle jostakin sanallisesta - runosta, mietelauseesta tai ajatuksenvirrasta. Ajatus kaatui kuitenkin siihen, ettemme löytäneet sopivaa valmista runoa (olimmeko/oliko eräs ryhmämme jäsen turhan kriittinen asian suhteen) eikä kenenkään runosuoni pulpunnut tarpeeksi vakuuttavasti. Luovuus ei yleensä viihdy stressipesäkkeissä. Päätimme lähteä rakentamaan ahdistusta kuvien avulla ja antaa elokuvan lähteä muotoutumaan visuaalisuuden varassa. Saimme puettua ahdistuksen visuaaliseen muotoon still- kuvilla, jotka samalla pysähdyttävät ja antavat aikaa miettiä ja iskeytyä tajuntaan. Teimme tarkan kuvaussuunnitelman ja otimme kuvat Markon digijärjestelmäkameralla kahden päivän aikana. Kuvaamiseen itseensä ei mennyt niinkään paljon aikaa, mutta käsikirjoituksineen ihan mukavasti kuitenkin. Suunnittelu ja aikataulujen sumpliminen haukkasivat leijonanosan tuotantotiimimme työajasta.
Kun kuvallinen materiaali oli saatu purkkiin lähdimme editoimaan aineistoa. Elokuvamme koostuu 24 kuvasta, jotka pumppaavat samaan tahtiin katsojan tajuntaan. Tämä syke, tasainen rytmisyys oli tarkkaan harkittu. Se kokosi yhteen kuvat, jotka muuten olisivat saattaneet jäädä toisistaan irrallisiksi. Toisena seikkana emme olisi osanneet asettaa kuvia hierarkkiseen järjestykseen ja päätimme antaa kaikkien nousta esiin samalta kronologiselta viivalta.
Pelkkä visuaalisuus ei kuitenkaan riitä, kun kyseessä on elokuva. Niinpä lähdimme etsimään taustalle musiikkia, joka tukisi kuvallista esitystä sitä kuitenkaan haalistamatta. Käyttökelpoisen musiikin löytäminen oli sinänsä erittäin haasteellista, sillä kiemuraiset tekijänoikeuskuviot pelaavat suurta roolia ainakin täällä Suomen maassa. Emme siis uskaltaneet turvautua edes musiikillisesti lahjakkaisiin ystäviimme, sillä jälkikäteenkin on mahdollista vaatia omasta musiikistaan korvausta jos varttuneemmalla iällä liittyy Teostoon. Onnistuimme kuitenkin löytämään Teostovapaata musiikkia, jota sai myös muokata omiin käyttötarkoituksiinsa sopivaksi. Musiikki”taimattiin” / sovitettiin elokuvan rytmiin sopivaksi. Elokuvamme ei kuitenkaan tuntunut kokonaiselta musiikin sovittamisen jälkeen. Mietimme mietelauseen tai vastaavan lisäämistä elokuvan loppuun. Tämä hanke kaatui yllättäen luovuuden puutteeseen. Päädyimme muutaman, vasenta aivopuoliskoamme puhuttelevan, tilastollisen tosiasian esittämiseen.
Tiukat faktat elokuvan lopussa antavat sille viimeisen silauksen ja kokoavan punaisen langan. Ne myös korostavat elokuvamme dokumentaristista otetta ja arkemme raadollista puolta.
maanantai 14. tammikuuta 2008
Ansku, Helena ja Julia
Ensimmäinen elokuva-aiheemme oli komedia, muta lopulta päädyimme vakavampaan teemaan. Ohjeena oli käyttää elokuvassa jotain mediaan viittaavaa ainesta. Valitsemamme musiikin pohjalta ideoimme mediaa kororstavan tarinan; Kuinka hullua nykypäivän mediapainotteisuus voi olla ja kuinka media voi myös eristää ihmisiä toisistaan.
Käsikirjoituksen teimme tarkasti ja piirsimme muutamista kohtauksista myös kuvat, mikä nopeutti varsinaista kuvausvaihetta huomattavasti. Kuvauksen saimme suoritettua yhden perjantaipäivän aikana. Olimme koko kuvausryhmä ensikertalaisia. Kuvaaminen osoittautui mukavaksi puuhaksi ja kameran kanssa olisi viettänyt aikaa pidempäänkin.
Editointia olimme ehtineet harjoitella mediabussin kanssa. Lyhensimme alkuperäistä käsikirjoitusta lähes puolella editointivaiheessa, jotta saimme pidettyä juonen kasassa. Muutama pisara tuskan hikeä nousi otsalle editointiohjelman kanssa kamppaillessa, koska ohjelma oli erilainen kuin se, jonka kanssa olimme harjoitelleet. Muuten prosessi sujui leppoisasti ilman suuria mutkia matkassa.
-Helena, Ansku ja Julia
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)