Ote päiväkirjasta, elokuvamme prosessipäiväkirjaa...
Aluksi meillä oli vain tunne, ahdistus, jota koimme opiskelujemme painaessa raskaasti harteitamme keskellä pimeintä syksyä. Halusimme lähteä kuvaamaan tätä tunnetta ja välittämään ajatuksiamme lyhyen visuaalisen tykityksen kautta. Teeman tuli löytyä omasta elämästämme, tavallisen ihmisen tavallisesta arjesta - siitähän ne kaikkein parhaatkin elokuva kertovat. Kokonaisuudesta halusimme fragmentaarisen tilkkutäkin, taiteellisen pamfletin, joka haluaa kritisoida elämän hektisyyttä ja opiskelujen liiallista taakkaa. Nuoruuden pitäisi olla elämän parasta aikaa. Milloin sitä siis ehtii alkaa elää?
Aluksi ajattelimme lähteä liikkeelle jostakin sanallisesta - runosta, mietelauseesta tai ajatuksenvirrasta. Ajatus kaatui kuitenkin siihen, ettemme löytäneet sopivaa valmista runoa (olimmeko/oliko eräs ryhmämme jäsen turhan kriittinen asian suhteen) eikä kenenkään runosuoni pulpunnut tarpeeksi vakuuttavasti. Luovuus ei yleensä viihdy stressipesäkkeissä. Päätimme lähteä rakentamaan ahdistusta kuvien avulla ja antaa elokuvan lähteä muotoutumaan visuaalisuuden varassa. Saimme puettua ahdistuksen visuaaliseen muotoon still- kuvilla, jotka samalla pysähdyttävät ja antavat aikaa miettiä ja iskeytyä tajuntaan. Teimme tarkan kuvaussuunnitelman ja otimme kuvat Markon digijärjestelmäkameralla kahden päivän aikana. Kuvaamiseen itseensä ei mennyt niinkään paljon aikaa, mutta käsikirjoituksineen ihan mukavasti kuitenkin. Suunnittelu ja aikataulujen sumpliminen haukkasivat leijonanosan tuotantotiimimme työajasta.
Kun kuvallinen materiaali oli saatu purkkiin lähdimme editoimaan aineistoa. Elokuvamme koostuu 24 kuvasta, jotka pumppaavat samaan tahtiin katsojan tajuntaan. Tämä syke, tasainen rytmisyys oli tarkkaan harkittu. Se kokosi yhteen kuvat, jotka muuten olisivat saattaneet jäädä toisistaan irrallisiksi. Toisena seikkana emme olisi osanneet asettaa kuvia hierarkkiseen järjestykseen ja päätimme antaa kaikkien nousta esiin samalta kronologiselta viivalta.
Pelkkä visuaalisuus ei kuitenkaan riitä, kun kyseessä on elokuva. Niinpä lähdimme etsimään taustalle musiikkia, joka tukisi kuvallista esitystä sitä kuitenkaan haalistamatta. Käyttökelpoisen musiikin löytäminen oli sinänsä erittäin haasteellista, sillä kiemuraiset tekijänoikeuskuviot pelaavat suurta roolia ainakin täällä Suomen maassa. Emme siis uskaltaneet turvautua edes musiikillisesti lahjakkaisiin ystäviimme, sillä jälkikäteenkin on mahdollista vaatia omasta musiikistaan korvausta jos varttuneemmalla iällä liittyy Teostoon. Onnistuimme kuitenkin löytämään Teostovapaata musiikkia, jota sai myös muokata omiin käyttötarkoituksiinsa sopivaksi. Musiikki”taimattiin” / sovitettiin elokuvan rytmiin sopivaksi. Elokuvamme ei kuitenkaan tuntunut kokonaiselta musiikin sovittamisen jälkeen. Mietimme mietelauseen tai vastaavan lisäämistä elokuvan loppuun. Tämä hanke kaatui yllättäen luovuuden puutteeseen. Päädyimme muutaman, vasenta aivopuoliskoamme puhuttelevan, tilastollisen tosiasian esittämiseen.
Tiukat faktat elokuvan lopussa antavat sille viimeisen silauksen ja kokoavan punaisen langan. Ne myös korostavat elokuvamme dokumentaristista otetta ja arkemme raadollista puolta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Palautetta videoon Ote päiväkirjasta
Mikä oli parasta?
Parasta videossa oli mielestämme hyvät, selkeät peruskuvat ja minimalistinen musiikki. Vaikka video oli koottu pelkistä still-kuvista, zoomaamalla oli saatu aikaan liikkeen tuntu. Videossa oli voimakas vaikutelma, joka muodostui pienistä asioista. Musiikki toi tavanomaisiin arjen tilanteisiin ahdistavuutta, ja musiikin kiihtyminen lisäsi kiireen tuntua.
Mitä opimme?
Melko pienillä asioilla voi saada aikaan voimakkaan vaikutelman. Arjen kiire ja tavanomaisuus on tuotu esiin vaikuttavasti. Ahdistavuus ja yllätysten puute toimivat tehokeinoina, samoin mustavalkoisuus.
Terveisemme videon tekijöille:
Lopputeksti toimi selittävästi ja antoi kaikelle kontekstin. Toisaalta, tarvitseeko kaikkea selittää? Tuli myös vaikutelma, että kyseessä olisi ollut Väestöliiton tietoisku tms., (vaikka toki lähteet oli mainittava). Kokonaisuutena videota voisi kuvata yhdellä sanalla: vaikuttava. Meille tulisi sellainen olo, että videon henkilöhahmoon oli helppo samaistua.
Heli, Liisa & Susse, Jyväskylän OKL
Terve!
Videon toteutus on kuvien kannalta erittäin onnistunut. Kuvat ovat graafisuudessaan erittäin kauniita ja myös hienosti valaistuja. On myös mahtavaa että esim. pyöräilykuvassa on tuotu kuvaan liikettä. Rajaukset ja kuvakulmat ovat myös kaikissa kuvissa erittäin toimivia ja loppuun mietittyjä. Mustavalkoisuus antaa hyvän tunnelman ja yhdistää kuvat toisiinsa. Ilman tätä ratkaisua ristileikkaukset,jotka tässä ovat erittäin sulavia, olisivat todella tökkiviä jos edes toteutettavissa. Syvyysterävyyttä tai paremmin sen puutetta on käytetty erittäin hienosti. Eteenkin yhdistettynä kuviin editoituun pienoiseen liikkeeseen ne luovat hienon kolmiuloitteisen vaikutelman. Kokonaisuudessaan kuvamateriaali on siis kaunista, selkää ja sulavaa.
Video on kuitenkin hieman ristiriitainen. Tämä ristiriita syntyy siitä ettei video ja lopussa oleva sitaatti tue toisiaan niin hyvin kuin voisivat. Video on nimittäin mielestäni erittäin humoristinen eikä ainakaan minulle välitä samaa viestiä kuin Väestöliiton tutkimustulos. Tekijät jotka vaikuttavat siihen että lopputulos on humoristinen ovat musiikin dramaattisuus suhteessa kuvien arkipäiväisyyteen, toisto ja rytmin monotoonisuus sekä videon pituus suhteessa sisältöön. Toisin sanoen musiikki menettää mahdollisen ahdistavan vaikutuksensa koska katsoja turtuu siihen ja näin ollen sen merkitys muuttuu. Kun kuvia toistetaan samassa rytmissä ja kaikkia kuvia käsitellään tasavertaisina ne luovat yhdessä musiikin kanssa fiiliksen että kyseessä on koulupäivän tylsyyden ja ennalta arvattavuuden painottamisesta. Rytmin vaihdoksilla ja vaihtelevalla leikkauksella saisi paljon aikaan. Toinen vaihtoehto olisi välittää videossa täysin vastakkainen viesti jolloin teksti painottuisi entisestään.
Tarina kerrotaan kuitenkin oikein hyvin ja missään vaiheessa ei ole epäselvää missä mennään. Toisin sanoen: sanoma ei mene keneltäkään ohi kokonaisuutta katsottaessa.
JG
TKO/Taik
Lähetä kommentti